Walesilaistyyppinen coracle



Coraclen historiaa

Coracle (käytetään myös kirjoitusasua corracle) on pieni korivene, tai nahkavene. Korivene sikäli, että veneen runko, kaaret, tehdään puunvitsaksista taivuttamalla ja punomalla korin tapaan. Nahkavene sikäli, että kori tehdään vedenpitäväksi pingottamalla sen ulkopuolelle eläimen nahasta ommeltu kuori.

Koriveneet ovat venetyyppinä ehkä vanhin tai toiseksi vanhin, kisaavat tästä tittelistä tukista koverrettujen kanoottien kanssa. Tunnettu vanha kirjallinen maininta koriveneestä löytyy Raamatusta, toisesta Mooseksen kirjasta, missä Mooseksen äiti jättää pikku Mooseksen virran vietäväksi koriveneessä:


Vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Kun hän näki, kuinka kaunis lapsi oli, hän piilotteli sitä kolme kuukautta. Mutta kun hän ei enää voinut piilotella sitä, hän otti kaislakorin, tiivisti sen asfalttipiellä ja tervalla, pani pojan siihen ja laski korin Niilin rantakaislikkoon.


Koriveneiden historia on siis tuhansia vuosia vanha. Historian saatossa puuveneet ovat syrjäyttäneet koriveneet useimmissa maailman kolkissa.

On ymmärrettävää, että esimerkiksi Pohjoismaissa on ollut taloudellisempaa käyttää nahkoja vaatteina ja puuta veneenrakennusmateriaalina heti kun puuta on opittu työstämään riittävän vähällä vaivalla.

Jossain koriveneitä on vielä tänäkin päivänä käytössä. Ainakin Vietnamin rannikolla paikalliset kalastajat käyttävät koriveneitä. Samoin niitä on käytössä Intiassa, Tiibetissä ja Irakissa (gufa-vene). Pohjois-Amerikan tasankointiaanit käyttivät koriveneitä (bull boat) vielä satakunta vuotta sitten.

Euroopassa koriveneet ovat säilyneet käytössä Walesissa, Irlannissa ja Skotlannissa. 1900-luvun alkupuolelle aidossa kalastuskäytössä ja joen ylittävän sillan korvikkeena, sen jälkeen lähinnä huvikäytössä ja perinteen vaalimiseksi.

Coracle-nimi ei ole koriveneen yleisnimi, vaan tarkoittaa ennen kaikkea Walesin, mutta myös Skotlannin ja Irlannin pienillä lohijoilla (joita on muuten yllättävän paljon) käytettyä yhden hengen kevytvenettä.

Irlannissa on ollut ja on edelleen käytössä isompiakin, merikelpoisia, kori-/nahkaveneitä. Näiden nimitys on currach.

Coraclen luonne

Coracle on tyypillisesti kolmesta neljään jalkaa (90-120 cm) leveä, neljästä kuuteen jakaa (120-180 cm) pitkä. Päältä katsottuna veneiden muoto vaihtelee. On pyöreitä, soikeita, melko nelikulmaisia ja melkein tasaperäisiä, teräväkeulaisia.
Walesin eri joille on muodostunut omat coracletyyppinsä.

Coraclen pohja on vaakasuora ja tasainen. Siinä ei ole köliä.

Coraclen runko tehdään pajun tai pähkinäpensaan vitsaksista. Parin, kolmen metrin mittaisista, sentin, parin paksuisísta vitsaksista taivutetaan korin runko, vitsakset parinkymmenen sentin päässä toisistaan. Partaalle punotaan pajukorin tapaan viitisentoista senttiä korkea punos.

Coraclen rungon modernimpi rakennusmateriaali ovat saarnisäleet. Sälerunkoa on ammattikalastuskäytössä käytetty muutaman sadan vuoden ajan.

Pintamateriaalina on perinteisesti ollut lehmän, härän tai hevosen nahka. Noin 1500-luvulta lähtien (ja 1700 luvulta täysin) erilaiset kankaat, piellä tiivistettyinä, ovat syrjäyttäneet nahan. Aluksi villakankaat pien ja pellavaöljyn seoksella tiivistettynä, sittemmin puuvilla bitumimaalilla ja vielä myöhemmin polyesteri tai nailon bitumi- tai öljymaalilla tiivistettynä. Kangaspinnoitteinen coracle painaa vain noin puolet nahkapäällysteisestä.

Muoviputkirunko ja sen päälle pingoitettu kuormapeitekin tietysti käy jonkinlaisesta coraclesta, mutta ajatustakin voinee pitää lähinnä pyhäinhäväistyksenä ;-)

Coraclessa istutaan poikittaisella penkillä, joka on yleensä kiinnitetty lähelle veneen parrasta. Suhteellisen ylös siis.

Coraclen eteenpäin vievänä voimana on yksilapainen mela. Lähes pyöreää venettä ei voi meloa kanootin lailla (se vain pyörisi paikallaan), vaan melalla tehdään joko suoraan eteenpäin kurottavaa vetoa, tai sitten poikittaisen kahdeksikon mallista liikettä, jossa melan lapa toimii ikäänkuin potkurin siiven tapaan puolelta toiselle keinuen. Molemmissa melontatavoissa mela on veneen kulkusuunnassa veneen edessä, melojan kasvot menosuuntaan.

Normaalisti melaa pidetään kaksin käsin, mutta verkolla kalastettaessa myös yhdellä kädellä. Verkkokalastus coraclella on kuin pienen nuotan vetoa kahden coraclen välissä. Kummassakin coraclessa kalastaja pitää verkkoa kiinni yhdellä kädellä, melaa toisella. Melan kahvapää on kalastajan olkaa vasten, melakäsi ojentuneena alemmas melan varteen.

Coracle on vaarallinen vene:

Mikä ihmeen olemassaolon oikeutus tuollaisella veneen irvikuvalla sitten voi olla?

Tämä "walesilainen ukkelikuva" kuva kertoo kaiken.

Coracle on niin pieni ja kevyt, että sitä voi kantaa selässä repun tavoin. Kantohihnana on penkkiin kiinnitetty poikittainen nahkahihna. Melaa voi tarvittaessa käyttää keppinä.

Henkilökohtainen vene, siis. Tuskin mikään muu venetyyppi kulkisi mukana yhtä kevyesti ja helposti.

Kantotapa selittänee myös penkin erikoisen korkean sijainnin. Kun penkki on partaan tasolla, ei partaan laita paina kantajan alaselkää eikä vene keikahda pään yli eteenpäin.

Tässä kuvattu coracle on Severn-joen Ironbridge-kylän tyyppiä. Kylä on saanut nimensä vuonna 1779 valmistuneesta maailman ensimmäisestä rautarakenteisesta sillasta, joka on aikanaan ollut ilmeisesti suuri ihme. Silta näkyy kuvassa taustalla vasemmalla.


Severn-joen coracle

Severn-Ironbridge coracle on tyypillisesti noin kolme ja puoli jalkaa (105 cm) leveä, neljä ja puoli (135 cm) pitkä, soikion mallinen. Se on tyypillisesti saarnisälerunkoinen, poikittaisia säleitä seitsemästä yhdeksään, pitkittäisiä seitsemästä yhdeksään.

Penkki on keveyden vuoksi kuusilautaa, parikymmentä senttiä leveä, vajaan tuuman paksuinen. Ja tuettu sälepohjaan parilla kolmella pystytuella. Ja erikoista kyllä, kiinnitetty partaan päälle, kuten ylläolevassa kuvassa selvästi näkyy.

Severn-Ironbridge on mielestäni kaunein coracletyypeistä, vaikkei ehkä tarkasti ottaen olekaan walesiläinen coracle. Ironbridge on Englannin puolella, lähellä rajaa tosin.

Toinen kaunis tyyppi olisi Towy (tai Tywi) -joen coracle, joka on melkein kunnollisen veneen näköinen. Kiinnostava olisi myös Teifi-joen vene, joka on niin ruma ja epämääräinen, että siitä ei voi olla pitämättä ;-)

Rakennetaanpa nyt kuitenkin tuollainen Rautasilta-mallinen. Tai ainakin karkeasti sentapainen ;-)

Coraclen rakentaminen

Kaiken coraclen rakentamisen kannalta oleellisen voi oikeastaan päätellä tästä vanhasta tekeillä olevan coraclenrungon kuvasta.

Joten eikun työhön.

Tehdäänpä coracle suunnilleen näistä lähtökohdista:

Ensimmäinen tehtävä on koivuvanerin pintaviilun syysuunnan kääntäminen. Coraclen rakentamiseen tarvitaan nippu säleitä, jotka ovat pari metriä pitkiä, ja pintaviilun syysuunta säleen pituussuunnassa. Tavallisimmassa 4 mm koivuvanerissa syysuunta on levyn poikki. Niinpä levy sahataan keskeltä poikki ja puolikkaat liitetään takaisin yhteen 90 astetta käännettyinä, jolloin syysuunta kääntyy levyn pituussuuntaan.

Levynpuolikkaiden reunat viistetään 40-50 mm matkalta ja liimataan yhteen epoksiliimalla. Levynpuolikkaat voi liimata kokonaisina ja sahata sitten säleiksi, tai sahata säleet ensin levyn poikki. Näin syntyy 122 cm pitkiä säleen puolikkaita. Sitten viistetään ja liimataan aina kaksi säleen puolikasta peräkkäin täysimittaiseksi 240 cm säleeksi.

Tämä työvaihe on tietysti turha, jos käytössä on vaneria, jossa pintaviilun syyt kulkevat levyn pituussuunnassa.

Levy sahataan 35 mm leveiksi säleiksi. Säleitä tarvitaan 26-28 kappaletta, joten levy riittää hyvin. Siitä saa vähintään 30 sälettä.

Prototyypin vanerilevy sahattiin säleiksi lautatarhalla ennen liimaamista. Niinpä käsillä on kasa säleenpuolikkaita, joiden päät pitää viistota. Tässä säleenpuolikkaat kiinnitettynä lautaan, kaksi sälettä rinnakkain, 15 päällekkäin, viisteiden höyläämistä varten. Säleiden porrastus on 45 mm.

Viisteet höylättyinä ja hiottuina.

Säleen puolikkaat liimataan epoksilla yhteen viistetyistä reunoistaan ja liiman annetaan kovettua painon alla ainakin huomiseen, mielummin pitempäänkin.

Varsinainen coraclen rakentaminen aloitetaan penkistä. Höylätystä kuusilaudasta sahataan 105 cm pitkä pätkä. Laudan leveys saisi olla noin 20 cm, paksuus noin 20 mm. Jos sopivan levyistä lautaa ei ole saatavilla, kaksi 18 x 95 mm tai 18 x 120 mm lautaa voidaan liimata reunoistaan yhteen epoksilla.

Tässä laudat ovat 120 mm leveitä, joten penkistä tulee hieman "ylileveä". Mutta ei se mitään haittaa. Tässä hommassa mikään ei ole kauhean tarkkaa.

Penkin alapintaan, sivusuunnassa keskelle ja suorassa kulmassa penkkiin nähden, kiinnitetään tilapäisesti, esimerkiksi pienillä nauloilla, 135 cm pitkä rima tai lauta, joka tulee määräämään coraclen pituuden. Penkin toinen laita (tuleva etulaita) on pitkittäisriman keskipisteen kohdalla.

Pitkittäisriman pään alle kiinitetään penkin paksuinen palikka, jotta koko ristikkokomeus pysyisi keikkumatta lattialla.

Kahdesta vanerisäleestä kierretään penkin ja pitkittäislaudan päiden ympäri partaan ensimmäinen, sisimmäinen kerros. Vanerisäleet katkaistaan sellaisiin mittoihin, että niiden väliset saumat tulevat penkin päiden kohdalle. Tässä vaiheessa voi penkin päitä viistota hiukan (siis kaventaa penkin takalaitaa), riippuen partaan halutusta soikeudesta.

Minun veneesssäni penkin pää on suora, jolloin takapäästä tulee pulleampi, kantavampi, kuin etupäästä. Takasäleen pituus on 183 cm, etusäleen 203 cm, mutta nämä pituudet riippuvat tietysti siitä, minkälaisen muodon coracleensa haluaa. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia.

Säleiden päät liimataan ja naulataan tai ruuvataan penkin päihin. Penkin yläpinta tulee tasan partaan tulevan yläpinnan kanssa, elikkä parras on nyt latialla ylösalaisin.

Toinen ja kolmas sälepari liimataan ensimmäisen päälle. Toisen kerroksen säleiden pituuksiksi tuli 169 ja 220 cm, kolmannen kerroksen 175 ja 216 cm.

Liiman kovetuttua parras pysyy muodossaan ja pitkittäislauta voidaan poistaa.

Mutta liiman kovettumista odotellessa voi jatkaa coraclen pohjan tekemistä.

Coraclen pohja punotaan pärekorin tapaan yhdeksästä pitkittäisestä ja yhdeksästä poikittaisesta säleestä. Punominen aloitetaan kummankin suunnan keskimmäisestä säleestä.

Punomista jatketaan vuorotellen kaikkiin neljään suuntaan. Samansuuntaisten säleiden keskipisteiden väli on aina noin 10 cm, siis kahden säleen etäisyys toisistaan noin 65 mm.

Valmis sälepohja kiinnitetään suoraalle alustalle, tässä kahteen pitkittäiseen kakkos kakkoseen, kahdella laudanpätkällä ja ruuveilla niiden läpi. Laudanpätkien ulkopuolelle jää veneen pituussuunnassa kaksi sälettä kummassakin päässä. Laudanpätkien päiden ulkopuolelle jää veneen sivusuunnassa kummallakin laidalla yksi säle. Näillä pohjan mitoilla laudanpätkien pituus on noin 65 cm, siis esimerkiksi coraclen parrasta rakennettaessa käytetty 135 cm lauta keskeltä katkaistuna.

Penkin alle kiinnitetään tapituksella, liimalla ja ruuveilla kolme pystytukea. Pystytuet voivat olla halkaisijaltaan 20-40 mm pyöreitä tai neliskulmaisia puita, mielummin kevyttä puuta kuten kuusi tai paju. Tukien pituus on 30 cm.

Pystytukien keskipisteiden paikka on 10 cm penkin etulaidasta taaksepäin. Keskimmäinen pystytuki sivusuunnassa keskellä penkkiä, muiden keskipisteet 20 cm keskimmäisen tuen keskipisteiden molemmilla puolilla.

Kun parras-penkki-pystytuet -rakennelma käännetään oikein päin pärekoripohjan päälle, penkin etulaita tulee suoraan keskimmäisen poikittaissäleen yläpuolelle. Pystytuet osuvan keskimmäisestä taaksepäin seuraavan poikittaissäleen keskelle, keskimmäisen, ja siitä laskien toisten pitkittäissäleiden keskelle. Pystytukien alapäät tapitetaan, liimataan ja ruuvataan säleiden risteämispisteiden keskelle.

Parras tuetaan parilla rimanpätkällä vaakasuoraan. Mitä tukevammin partaan tuet, sitä helpompaa on rakentaminen tästä eteenpäin.

Nyt aloitetaan pohjasäleiden taivuttaminen kiinni partaaseen. Säleet taivutetaan yksi kerrallaan, alkaen keskimmäisistä, edeten kulmia kohden. Säleet voi tässä vaiheessa kiinnittää partaaseen pienillä ruuveilla, yksi per säle. Säleiden päiden paikkaa voi vielä joutua säätämään, kiinnityksestä ei kannata tässä vaiheessa tehdä "lopullista".

Säleet eivät taivu sellaisenaan tarpeeksi jyrkälle mutkalle, mutta kuumailmapuhaltimella kuumennettuna 4 mm vanerisuikale taipuu kuin keitetty spagetti. Ainakin melkein.

Taivutukselle ei voi antaa mitään täsmällisiä mittoja. Lopputuloksen on oltava tekijän silmää miellyttävä, siinä kaikki.

Taivutukset kannattaa kuitenkin tehdä suhteellisen jyrkästi. Toisin sanoen suora pohja kannattaa tehdä mahdollisimman leveäksi. Coraclesta tulee näin kantavampi ja vakaampi.

Kun pärekori näyttää hyvältä, voi jokaisen solmukohdan tukevoittaa pikku tujauksella liimaa, ja säleiden päät liimataan ja ruuvataan lopullisesti partaaseen. Liiman kovetuttua ruuvit voi poistaa.

Coraclen joka kulmaan liimataan ja ruuvataan vielä säleenpätkä. Kulmasäle liittyy kolmeen kulmittaiseen pitkittäisen ja poikittaisen säleen risteyskohtaan: väliin, sisäpuolelta, ulkopuolelta. Liiman kovetuttua pohjasäleiden ylimäärä katkaistaan partaan ylälaitaa pitkin.

Coraclen runko onkin nyt puuvalmis. Partaaseen on kiinnitetty vielä yksi sälekierros, peittämään pohjasäleiden päät.

Puurunko kannattaa tässä vaiheessa lahosuojata, pellavaöljykyllästää ja haluttaessa maalata. Sopivin väri on luonnollinen puunväri tai vihreä.

Omassani tyydyn öljyämään rungon kahteen kertaan. Pelkään, että tällaisen ristikon maalaamiseen kuluisi keski-ikä. Ja öljyäminen tekee rungosta aivan tarpeeksi kestävän. Aidossa kalastuskäytössäkin uusi runko tehtiin joka vuosi. Coraclerungon perinteinen riittävä kestoikä on siis yksi vuosi. Suojassa säilytettynä, silloin tällöin käytettynä, se tulee kestämään vuosia, ellei vuosikymmeniä.

Suomalainen koivucoracle ei häpeä yhtään walesilaisen saarnicoraclen rinnalla. Jos coraclesta haluaa takapäästä suipon, kuten vasemmalla oleva walesilainen, penkin takalaitaa pitää kaventaa. Minun koivucoraclessani penkin etu- ja takalaita ovat yhtä leveät, jolloin syntyy pyöreämpi coraclen takapää, joka ei ehkä varsinaisesti vastaa mitään perinteistä walesilaista mallia.

Coraclen päällysteeksi kävisi nahka, puuvillainen purjekangas, tukeva polyesteri- tai nailonkangas, melkeinpä mikä tahansa tukevan kankaan tapainen materiaali.

Menin Eurokankaaseen ja pyysin ystävälliseltä myyjältä 170 x 200 cm palaa "jotain tukevaa puuvilla- tai polyesterikangasta".
"No se on sitten tätä kanvaasia. Se on puuvillaa, 170 cm leveää. Yleensä kankaat ovat enintään 140 cm leveitä, mutta tämä on ainoaa tällaista erikoisleveää."
"Eihän tätä sitten pestä, se kutistuu pesussa paljon, noin 8 %."

Loistavaa! Sen pitääkin kutistua.

Kangas pitäisi saada kiinni kehikkoon mahdollisimman kireälle ja mahdollisimman rypyttömäksi. Tässä kohdin ei kannata olla turhan itsekriittinen, aidot vanhat coraclet voivat olla hirveitä ryppykasoja.

Lopputulos on luultavasti siistein, jos kankaan reunan kääntää kaksinkerroin ja nitoo partaan ulkolaitaan. Nitojan niittien olisi syytä olla ruostumatonta materiaalia.

Tässä kangas on nidottu yksinkertaisena partaan ulkolaitaan.

Tiukan perinteinen rakentaja ei tietenkään käyttäisi nitojaa, vaan sitoisi kankaan partaaseen purjelangalla, niinellä, jänteillä...

Kankaan reuna on tässä leikattu partaan sisälaitaa myöten, sitten käännetty ulospäin kaksinkerroin, ja nidottu kaksinkerroin taitoksen ylä- ja alalaidasta.

Seuraavaksi kangas tiukataan kastelemalla ja kuivaamalla, ja tiivistetään vettäpitäväksi.

Koska kangas tunnetusti kutistuu 8 % pesussa, kastelemme sen kasteluletkulla märäksi. Kunhan se kuivuu, se on toivottavasti kutistunut mahdollisimman paljon, ja oikonut ryppyjään.

Kankaan kuivuttua se tiivistetään vedenpitäväksi. Kivijalan kosteudeneristämistyöstä ylijäänyttä Pikipoika tartuntaliuosta ei ehkä heti miellä veneenrakennusmateriaaliksi, mutta tässä se on paikallaan, ja lähellä perinnetä.

Kolme sivelyä Pikipojalla ja vielä yksi vanerivanne partaan ympärille peittämään kankaan kaksinkerroin taitetun reunan.

Ja coracle on valmis!


Mela

Ennenkuin pääsemme vesille, tarvitaan vielä mela. Näyttää siltä, että paitsi coracletyypit, myös melatyypit ovat jokikohtaisia. Sekoitan nyt jokia sujuvasti (mutta mitäpä sillä on väliä?), sillä aion tehdä Severn-joen tyyppiä edustavaan coracleeni Teifi-joen melan. Miksikö? Siksi, että se näyttää tavattoman helppotekoiselta, ja muutenkin jotenkin viehättävältä.
Ja sittenpä minulla on Teifi-mela valmiina, kunhan teen Teifi-coraclen.

Oikea Severn-joen mela olisi tässä "walesilaisessa ukkelikuvassa" näkyvän "vanerilumilapion" kaltainen (ajalta, jolloin isät vielä osasivat tehdä lapsilleen vanerista lumilapion ;-).
Jostain syystä se nyt vaan ei oikein sytytä.

Vanhoista kuvista päätellen Teifi-joella käytetty mela on tämäntapainen.

Tällainen mela on erittäin helppo tehdä noin puolitoista metriä pitkästä laudanpätkästä, mitoiltaan noin 25 x 100 mm. Vaikkapa pätkästä suorasyistä laudelautaa, kuusta tai haapaa. Kuusta tai haapaa siksi, että nämä puut ovat keveitä.

Oman melani tein pätkästä saunasta purettua kaidelautaa, luultavasti apassia.
Tätä kutsutaan puutavaran taloudelliseksi ja ekologiseksi uudelleenkäytöksi.

Sahasin karkeasti varren esiin laudasta, veistin lavan ja varren ohennuksista hyvin varovaisesti kirveellä suurimman osan pois (kahvan reuna kannattaa sahata ensin oikeaan syvyyteensä), ja viimeistelin ja pyöristin muodot nauhahiomakoneella. Nauha numero 40 puree pehmeään puuhun kuin hai uimariin. Sitten kevyt viimeistely hienommalla paperilla. Ensin 80 koneella, sitten 100 käsin.

Mela kannattaa öljytä hyvin, mutta lakkaa en pistä muuta kuin aivan lavan kärkeen. Toisaalta estämään veden imeytymistä päätypuuhun, toisaalta mekaaniseksi suojaksi. Ja lakkasin myös lavan poikittaisessa yläossa avautuvan päätypuun, veden imeytymisen estämiseksi tässäkin. Mutta ei muuta.

Coracle vesillä

Taakka on kevyt kantaa.
Tämä on coraclen pääidea. Se on niin kevyt, että sitä voi kantaa pitkänkin matkan rantaan. Kokemuksesta voi sanoa, että ainakin parin kilometrin kanniskelu on kevyttä. Kyllä tätä mielummin selässään kantaa kuin telamiinaa, jos tiedät mitä tarkoitan.

Kantamisen tieosuudella tuli ilmi vielä yksi uusi coraclevaaratekijä. Yksi tollo meinasi väkisin ajaa autolla päälle, kun ei suu auki tuijottaessaan enää osannut ohjata autoaan. On se niin ihmeellistä, kun joku kantaa coraclea selässään!

Coraclea melotaan edestä. Melan "kahdeksikkoliikkeellä" luodaan ikäänkuin venettä eteenpäin vetävä potkurivirta.

Paremman käsityksen coraclen melonnasta saat lataamalla tästä Coraclen melontavideon (2.7 Mt).

Coracle on sen verran kiikkerä, että siihen on parasta nousta keulan koskettaessa kevyesti pohjaa, ja takaperin, kuten tässä Coracleen nousuvideossa (5.4 Mt).

Ei kuitenkaan niin kiikkerä, ettei sitä voisi hieman keikutella. Ja kevyesti se pyörii ja kulkee tässä Coraclen melontavideossa (12.0 Mt).

Toinen melontatapa, eteenpäin kurotus, ei ole yhtä tehokas kuin "kahdeksikkomelonta". Ainakaan kapaealapaisella melalla. Tässä Coraclen kurotusmelontavideo (3.4 Mt).

Hyvin nopeasti selvisi käytännössä sekin, miksi joidenkin melatyyppien lapa on pitkä ja kapea, joidenkin lyhyt ja leveä.
Pitkä ja kapea ei ole tehokas matalassa vedessä. Coracle tarvitsee alleen vain kymmenisen senttiä vettä. Siinä ei melaakaan voi pistää kovin syvään. Vasta kun vettä on puolisen metriä, pitkä ja kapea melan lapa pääsee oikeuksiinsa.


Häpeääkö suomalainen coracleukkeli walesilaisen coracleukkelin rinnalla?
Suomalaisella on sentään kelluntaliivit ja Uula-maali -hattu ;-))
Suomalaisen coraclen kantohihnana on auton taakkahihna. Kantohihna saisi olla hieman leveämpi, ja vähemmän liukas. Hihnan pituuden säätö on tarkkaa. Jos se on liian pitkä, se lipsahtaa helposti olkapäiltä rinnan päälle, jos liian lyhyt, se lipsahtaa kurkun ympärille.




Cymru am byth, Suomi am byth!




Sivun alkuun.
Takaisin pääsivulle.