Herneenpuolikas

Maailman pienin jolla, joka kuitenkin näyttää jollalta :-)

	On selvää, minkä takia joitain veneitä kutsutaan herneenpaloiksi.
	Pitäisi olla yhtä selvää, miksi kutsun tätä jollaa Herneenpuolikkaaksi.

Jollankokoristiriita

Aina kun valitaan jollaa, valintakriteerit pelkistyvät lopulta tähän:

• Jollan pitää olla niin iso kuin mahdollista, että siihen mahtuu 3-4 ihmistä, heidän tavaransa, polttoainekanistereita, ruokaa, kaljakoreja, kaikkea muuta, mitä voi joutua kuljettamaan rannan ja isomman veneen välillä. Ja jollan pitää olla iso, jotta se olisi mahdollisimman vakaa.
• Jollan pitää olla niin pieni kuin mahdollista, että sitä olisi helppo ja kevyt käsitellä, nostaa isomman veneen kannelle, hinata perässä, säilyttää vajassa, vetää rannalle…

Siis yhtä aikaa iso ja pieni!

Yleensä tuo iso-pieni -ristiriita ratkeaa niin, että käytetään 2,5-3 m pitkää jollaa.
Mutta sen kokoinen vene on jo iso. Ei sitä paljon nostella.

Jospa tekisikin todella pienen jollan.

• Yhdelle hengelle, ei turhia tavaroita.
• Pitää näyttää sellaiselta, miltä jollan odotetaan näyttävän. Ei mikään laatikko.
• Ei ihan lelu, leveyttä yli metri, jotta jollaan saa kunnon airot.
• Varalaitaa sanotaan nyt vaikka vähintään 20 cm.
• Ei tasapohjainen, koska tasapohja pitää nostaa perässä ylös (ettei perälauta laahaa vettä) => ei tilaa jaloille.
• Istuimen alle kelluketta, ettei ole ihan kivi.

Kuinka pienen siitä voisi tehdä?
Piirtelin ja laskeskelin vähän, tällainen siitä tuli.

Mutta muista! Kun jollasta tehdään todella pieni, hävitään turvallisuudessa, kuormankantokyvyssä, merikelpoisuudessa, nopeudessa (jos nyt nopeudella on mitään merkitystä tällaisessa "pellejollassa" ;-) ja suuntavakavuudessa. Ainakin.

Tämä on vain yhden ihmisen vene. Jos paikasta toiseen pitää siirtää useampia, vedä tyhjä jolla pitkällä köydellä takaisin niin monta kertaa, että kaikki saadaan siirrettyä yli yksitellen.

1.2-metrinen Herneenpuolikas

Tehdäänpä jollasta "kunnollinen", vaikkakin pieni. Kunnollista soutamista ei voi ajatella alle 1.2 metriä leveällä veneellä, joten olkoon jollan suurin leveys noin 1.2 metriä.

Vene ei voi juuri olla lyhyempi kuin leveä (tai voi se tietysti olla, mutta ollaan nyt "perinteisiä" ;-). Joten tehkäämme siitä myös 1.2 metriä pitkä. (Harvassa ovat veneet, joiden pituuden suhde leveyteen on 1:1. Järkevä luku soutuveneessä olisi luokkaa 4:1 tai enemmän ;-)

Ja jotta soutajan jaloilla olisi edes vähän tilaa, tehkäämme jollasta loivasti v-pohjainen. Tämä myös parantaa jollan suuntavakavuutta, todennäköisesti myös merikelpoisuutta, ja tekee siitä "jollemman" näköisen verrattuna tasapohjaiseen "ruuheen".

Ja jotta jolla olisi edes hiukan turvallisempi kuin emalipesuvati, varustakaamme penkin alus kellukkeella.

Ja ei pelotella mahdollisia rakentajia millään epäsovinnaisuuksilla. Ei mitään pitkittäisiä penkkejä eikä kenkälaatikkomuotoilua. Vaan muotoilua, joka näyttää perinteiseltä vanerijollalta (sikäli kuin vanerijolla voi olla "perinteinen").

Viivapiirrosten perusteella piirtelyn lopputulos on erehdyttävästi jollan näköinen ;-)))

Osien mitat

Kylkikappaleet. Soutupenkin poikittaiset tukiraamit tulevat viivojen A ja B kohdalle. Jollan suurin leveys asetetaan 1240 mm:ksi pisteen C kohdalla.

Pohjan puolikkaan mitat.

Keula- ja perälauta. Perälauta sahataan kahteen osaan kuvassa näkyvää poikkiviivaa pitkin.

Soutupenkin poikittaiset tukiraamit.

Jollan varsinaisen rungon kaikki osat saisi sahattua yhdestä standardikokoisesta 122 cm x 244 cm vanerilevystä, joten tämä jolla voisi olla yhden vanerilevyn veneiden joukossakin.

Mutta osia ei kannata sahata näin. Ei missään tapauksessa. Kyljet, ja etenkin pohja, pitää tehdä 4 mm vanerista. Pohjalevyt eivät kertakaikkiaan taivu muotoonsa, jos ne ovat paksummat. Keula- ja perälaudat ja penkin osat sensijaan kannattaa tehdä hieman paksummasta vanerista, jotta ne olisivat jäykemmät. 4 mm vanerista tehty suora kappale tahtoo olla hieman turhan lepsu. 6.5 mm on jo riittävä, ja painomielessä järkevin vaihtoehto.

Tässä jollassa ei soutajalle ole käytännöllisesti katsoen lainkaan tilaa ;-)
Penkin takalaidan ja perälaudan väli on vain noin 50 cm, joten soutajan täytyy taivutella jalkansa monelle mutkalle. Joogajolla?

Hankainten sijainnin pitäisi olla sellainen, että airojen kääntöakseli sijaitsisi noin 30 cm soutupenkin takalaidasta taaksepäin. Jos jolla olisi vielä vähän lyhyempi, airot putoaisivat veneen taakse :-)

Miksi perälaudan alaosa on taitettu eteenpäin?

Yleensä pienessä jollassa:

• Jos pohja on poikkisuunnassa suora, pohjan keula- ja peräosa pyritään kaartamaan niin ylös, että perälaudan alalaita ei ole vedessä. Jotta perälauta ei vetäisi puolta valtamerta perässään.
  Jos jolla on lyhyt, ylösvedetty pohjan peräosa nostaa kuitenkin samalla soutajan kantapäät helposti istuimen tason yläpuolelle. Ei sellaisessa asennossa voi pitkään olla.
• Jos taas jollassa on v-pohja, jaloille on paremmin tilaa alempana, mutta perälaudan alapää joutuu miltei pakosti vedenpinnan alapuolelle. Ja vetää vettä perässään, tehden soutamisen raskaaksi.

Perälaudan alaosan taitto eteenpäin on yritys yhdistää tasapohjaisen ja v-pohjaisen jollan hyvät puolet. Tilaa jaloille, mutta ei kuitenkaan aivan poikittaista perää veden alla.

Tässä jollan vedenalaisen osan tilavuuden jakauma taitetulla perälaudalla (musta käyrä) ja muuten samanlaisella jollalla, mutta suoralla perälaudalla (sininen käyrä). Taitettu perälauta poistaa käyrästä terävän epäjatkuvuuskohdan, jonka voisi tulkita vähentävän perälaudan ympärillä tapahtuvaa veden pyörteilyä.

Käyrä ei ole kamalan huono näin mitättömän kokoiselle veneelle, mielestäni :-)

Herneenpuolikkaan vastuskäyrät 105 kg:n kokonaiskuormalla

Vastuskäyrät ovat kiinnostavat siinä mielessä, että ne näyttävät vedenalaiselta osaltaan melkein puolipallon muotoisen rungon vastuskäyttäytymisen. Rungon pinnan kitka vettä vastaan on kaikilla nopeuksilla minimaalinen, koska rungon märkäpinta on suunnilleen niin pieni kuin se tällä kuormalla voi olla. Aallonmuodostusvastus sensijaan ampuu ylös kuin kuuraketti, ja jo pienellä nopeudella. Yli noin 1 m/s (2 solmua) nopeuksia tällä veneellä ei saavuteta, vaikka olisi kuinka paljon tehoa käytettävissä.

Rt (violetti käyrä) = kokonaisvastus
Rv (punainen käyrä) = hankausvastus (kitka)
Rw (sininen käyrä) = aallonmuodostusvastus
Rh (vaaleansininen käyrä) = perälaudan aiheuttama vastus
Nopeusasteikko = 4.0 m/s = 14.4 km/h = 7.8 solmua

Herneenpuolikkaan rakentaminen

Pahvimallin tekemisessä on aina järkeä. Siinä näkee, tuottavatko piirustuksissa annetut mitat järkevän lopputuloksen. Siis ettei annetuissa mitoissa ole ilmeisiä virheitä. Ja toisaalta, miltä piirustuksissa kuvattu vene todellisuudessa, kolmiulotteisena, näyttää. Tässä vaiheessa voi vielä perääntyä kunniakkaasti ;-)

Herneenpuolikkaan pahvimalli mittakaavassa 1:10. Hmm... Näyttää paremmalta kuin odotinkaan ;-) Vanerin kimppuun siis!

Täytyy kyllä myöntää, että tässä vaiheessa pysähdyin. Onko 1.2-metrisen jollan rakentamisessa mitään järkeä?

Tottakai on! Jonkunhan täytyy tehdä maailman typerätkin asiat ;-)
Tekemällä jotain todella typerää, saa maailman järkevyys-typeryys -asteikkoa työnnettyä hiukan sinne järkevyyden suuntaan. Tällaisen jollan rakentamisen jälkeen ne veneprojektit, jotka vielä eilen tuntuivat typeriltä, alkavatkin näyttää paljon järkevämmiltä :-)))

	Leikkaa ensin jollan osat vanerista ylläesitettyjen mittojen mukaan. Leikkasin ensin pohja- ja kylkikappaleetkin 6.5 mm vanerista, mutta niiden taivuttamisesta oikeaan muotoon ei tule kertakaikkiaan mitään. Pohjan ja kylkien pitää olla 4 mm vaneria, muut osat mieluiten 6.5 mm vaneria.
	Koska pohjalevyjä ja kylkiä pitää taivuttaa suhteellisen paljon, nippusiteet ovat paras, ellei ainoa, tapa koota osat yhteen. Suoraan sanoen, älä yritäkään käyttää mitään muuta kuin nippusiteitä. Ensin kaikki osat yhteen hyvin löysälle lenkille jätetyillä nippusiteillä, sitten vähitellen tasaista kiristämistä, kunnes kaikki saumat ovat siististi ummessa.
	Kolme nippusidettä jokaiseen perä- ja keulalaudan laitaan, ja muihin saumoihin side joka 10-15 sentille. Ja kannattaa käyttää "puutappitemppua" joka kuvaillaan Gougeon Brohers:in sivuilla. Se toimii, ja se auttaa. Ilman sitä levyjen laidat menevät toivottomasti pällekkäin, eikä hommasta tule mitään.
	Äläkä anna jollan pienen koon uskotella, että rakentamisen vaiva skaalautuisi samassa suhteessa alaspäin. Se skaalautuu ylöspäin. Älä tee tätä jollaa ensimmäisenä "harsi-liimaa" -projektinasi. Se antaa hommasta väärän kuvan, ja voi jäädä viimeiseksesi :-)
	Nyt työ taas helpottuu. Ensimmäiset epoksiheftit saumojen sisäpinnalla. Sivuja erilleen painavan puun tekeminen kakkosnelosesta ei ole tarkoitettu vitsiksi. Tuen on syytä olla tukeva, laidat ovat voimakkaalla kaarella, ja runko on tässä vaiheessa vielä sangen "lerppu". Penkin laipioiden ylälaitaan liimataan 21x21 mm rimat jäykisteeksi ja varsinaisen istuinpinnan liimausalustoiksi.
	Perä- ja kaulalaudan sisäpuolelle liimataan poikittainen 21x45 mm jäykisterima, kapea laita vaneria vasten. Parraslistat laminoidaan kahdesta 12x33 mäntyrimasta. Yritys osoitti, että tällainen rima taipuu kuivanakin juuri ja juuri tarvitulle noin 1.2 m säteelle Eli siis kuiva rima taipuu juuri ja juuri minimisäteelle 100 x oma paksuutensa. Siis suunnilleen sama minimisäde, kuin vaneri kuivana pintaviilun syyn suuntaan. En ollut tullut tätä aiemmin ajatelleeksikaan, mutta tietystihän se on noin. Pintahan se on, joka taivutusta eniten vastustaa, ja ensimmäisenä hajoaa jos on hajotakseen. Vaneri vaan taipuu hieman pienemmällä voimalla. Ja yleensä vaneri on ohuempaa kuin umpipuu, sen takia syntyy vaikutelma että vaneri muka taipuu tiukemmalle mutkalle.
	Rima taipuu paljon paremmin, kun sen pitää ensin märkään pyyhkeeseen käärittynä yön yli. Taivutin vain ensimmäisen riman kuivana, loput kolme pyyhkeessä kosteaksi haudottuna. Jollan kylkeä voi käyttää taivutusmuottina. Tässä kaikki rimat samalla puolella, mutta kannattaisi kyllä taivuttaa rimat molemmilla puolilla. Kukin rima sillä puolella, jolle se päätyy lopulta liimattuna. Yhdellä laidalla taivutettuihin rimoihin tuli turhan paljon toispuolista kirrettä. Miksi en käyttänyt kuumailmapuhallinta? Jos rimat olisivat olleet jäykempiä, se olisi tullut kysymykseen. 12 mm paksuilla rimoilla kosteaksi haudutus riitti oikein hyvin.
	Kolmen päivän paikoillaankuivumisen jälkeen rimojen kaari pysyy jollan laidan kaaren mukaisena.
	Partaan sisälaidalle ei saa laittaa rimaa, ei ainakaan yhtenäistä, jotta jollasta saa helposti kaadettua kaiken veden ulos. Keula- ja perälaudan jäykisteet sensijaan kannattaa laittaa sisäpuolelle, koska silloin ne toimivat tartunta- ja vetokahvoina.

Istuin saa siis toimia kellukkeena. Sen tilavuudeksi tulee noin 40 litraa, joten se (toivottavasti ;-) juuri ja juuri mahdollistaa vettä täynnä olevan jollan äyskäröimisen tyhjäksi jollassa vedessä istuen.

Kellukeistuimen rakenteessa on ainakin seuraavat vaihtoehdot:

• Umpinainen tai avoin.
• Tyhjä tai vaahdolla täytetty.

Kaikissa vaihtoehdoissa on käsittääkseni jotain hyvää, jotain huonoa:

• Tyhjä umpinainen:
  • + kevein rakenne, paras kellutus
  • + helppo tehdä
  • - sisään tiivistyy jossain lämpötilaolosuhteissa vettä, eikä se tule ikinä sieltä pois
  • - jos jotain särkyy, kellutus = 0
• Tyhjä avoin. Tässä "avoin" tarkoittaa noin 1x1 cm reikää laatikon jossain alimmassa pisteessä:
  • + kevyt rakenne, hyvä kellutus ainakin jonkin aikaa (ei sinne laatikkoon pienestä reijästä vesi syöksy)
  • + helppo tehdä
  • + tiivitynyt vesi pääsee valumaan ulos, jossain asennossa, ja jonkinlainen ilmanvaihto
  • - tositilanteessa kellutuskyky vähenee vähitellen, jossain tilantessa voi täyttyä vedellä
  • - jos jotain särkyy, kellutus = 0
• Vaahdotettu umpinainen:
  • + kellutus sama kaikissa tilanteissa
  • + jos vaahdotus on tehty huolellisesti, ei vesiongelmia
  • - painava (suhteellisesti) rakenne, huonompi kellutus
  • - vaikea tehdä, vaahto pitää saada joka paikassa kiinni seinämiin
  • - vaahtoa tulee helposti liikaa, sen turpoamisvoima on hurja, penkki repeää
• Vaahdotettu avonainen. Lähinnä ajattelisin "vaahtoponttooneita" jonkinlaiseen "häkkiin" suljettuina.
  • + kellutus sama kaikissa tilanteissa
  • + jos vaahtoponttoonit eivät makaa kiinni vanerissa, ei vesiongelmia
  • - monimutkainen tehdä, vaahtoponttoonit pitää koteloida jotenkin
  • - paljon ahtaita rakoja - täynnä märkää moskaa
  • - samalla ulkotilavuudella huonoin kellutuskyky

Niin tai näin, valitsen noista neljästä umpinaisen tyhjän. Epoksoin sen sisäpuolelta kolmeen kertaan.
Sinne tiivistyy joskus, jossain oloissa luultavasti hieman vettä.

	Sen tähden penkkiin tulee kaksinkertainen tarkistusmahdollisuus. Pyöreä 110 mm halkaisijainen luukku, joka liimataan reunastaa kiinni penkin etulaitaan joustavalla liimasaumalla. Luukussa 22 mm reikä, johon tulee tapinreikätulppana käytettävä paisuva kumitulppa. Penkin sisätilanne tarkastetaan säännöllisesti kumitulpan kautta. Jos mitään hälyttävää ei ole, ollaan tyytyväisiä. Jos jotain vaikuttaa olevan vialla, tai jos penkin sisusta halutaan tuulettaa vaikkapa talven ajan, pyöreän luukun liimasauma viilletään auki. Penkin annetaan tuulettua, ja liimasauma uusitaan keväällä.
	Kulmajäykisteet on tehty kolmesta palasta 6.5 mm vaneria päällekkäin liimaamalla, jäykisteen paksuus on siis noin 20 mm. Päällimmäinen vaneri ylettyy sekä keulassa että perässä poikittaisen reunatuen päälle, kaksi alempaa vanerikerrosta reunatuen laitaan. Paitsi epoksiliimalla, kulmatuet on kiinnitetty myös ruuveilla jollan keulan ja perän poikittaisiin tukirimoihin päältä päällimäisen vanerin läpi, ja ulkopuolelta pitkittäisten kylkirimojen läpi "vanerikakun" kylkeen.
	Näin pienen veneen ehdoton etu on siinä, että venettä voi rakentamisjaksojen välillä säilyttää "romukomerossa". Merkittävä kotirauhaa säilyttävä ominaisuus.
	Herneenpuolikas valmiina, herneenväriseksi maalattuna. Kuinkahan moni vene maailmassa on tarkoituksellisesti herneenvärinen? Pintakäsittelynä on kerros Valtti-pohjustetta, kerros Otex-pohjamaalia (Jehu olisi ollut toinen mahdollisuus, mutta kun Otexia sattui olemaan purkissa) ja kaksi kerrosta neljästä eri purkinpohjasta sekoitettua Miranol-hernemaalia.
	Kaikkiin kulmavahvistepolviin on porattu 64 mm reikäsahalla kahva- tai narunkiinnitysreijät. Jollan sisäpuolella, keskellä keulalautaa, on neljästä 6.5 mm vanerikerroksesta laminoitu hinausköyden kiinnike. Kiinnike on perinteisesti sisäpuolella. Ainakin näin pienessä jollassa sisäpuolisuuden merkitys on siinä, ettei veneen alle pudonnutta hinausköyttä tarvitse lähteä kurkottelemaan keulan yli. Puhdas turvallisuustekijä, siis.
	Valmis jolla ei häpeä lainkaan pahvimallilleen. Mitätön koko ei kuvan perusteella ole ilmeinen. Ennen vesillelähtöä Herneenpuolikas tarvitsee vielä hankaimet. Hankaimien kannattaa olla sellaista mallia, joista airo ei pompahda irti hieman yläviistoonkaan vedettäessä.

Herneenpuolikas vesillä

Suunnittelin ja rakensin Herneenpuolikkaan kokolailla kieli poskessa. Jonkinlainen pilahan tämän vain piti olla.
Pilkka osuikin omaan nilkkaan. Veneenä Herneenpuolikas ei olekaan pelkkä pila, vaan melkein vakavasti otettava liikuttava pikkuvene, jonka soutaminen on yllättävän mukavaa, ja joka on kokoisekseen käsittämättömän vakaa.

	Suoraan takaapäin nähtynä Herneenpuolikas näyttää isolta veneeltä. Niinhän oli takoituskin, koska veneessähän oli alunperinkin tarkoitus olla riittävästi leveyttä kunnollisten airojen käyttämiseen. Ja kuten kuvasta näkyy, jalat mahtuvatkin veneeseen ilman ihmeellisiä jooga-asentoja.
	Ja kunnolliset airot tarkoittavat kunnollisia, ei mitään puolentoista metrin alumiini- tai muovihirvityksiä. Soudan Herneenpuolikasta 240 cm pitkillä puuairoilla, jotka menevät kahvojen kohdalla päällekkäin noin 10 cm. Nämä mitat tuntuvat erinomaisen sopivilta.
	Vasta sivulta katsottaessa näkee, miten pienestä veneestä todella on kysymys.

Ja kun et kuitenkaan usko, että Herneenpuolikkaan soutaminen on helppoa, lataa tästä Herneenpuolikkaan soutuvideo (8.8 Mt) ja katso itse.

Herneenpuolikas on hidas vene. Kun vesilinjan pituus on noin 1.1 m, on laskennallinen runkonopeus noin 4.7 km/h. Siis turha yrittääkään soutaa kovempaa kuin velttoa kävelyvauhtia.

Kuten kirjoitettu, Herneenpuolikas on yllättävän vakaa vene kokoisekseen. Vaikka en ole akrobaatti, pystyn seisomaan siinä. Ainakin peilityynellä ;-)

Ja tästä saa lisäkäsitystä Herneenpuolikkaan vakaudesta. Lataa tästä Herneenpuolikkaan keikutteluvideo (5.2 Mt).

No, voihan se olla vakaa tyynellä, mutta mitenkäs käy aallokossa? Tähän rantaan saadaan kunnon aallokkoa vain, kun tuulee kovaa ja pohjoisesta. Ranta on matala ja loiva, joten aallot nousevat jyrkiksi.

Kun syksy tulee, tulevat pohjoistuuletkin. Silloin vaan rantaan kokeilemaan...

	Puiden taipumisesta ja aaltojen vaahtopäistä päätellen tuulen nopeus oli luokkaa 10-15 m/s. Puserokin pullistuu, vaikken käytäkään urheilumömmöjä.
	Tuulta päin, tuulta päin, tuulta päin...

Tässä vaiheessa kuvaajan kamerasta loppui akku. Ehkä hyvä niin. Kuvaaja ei saanut kuvaa siitä, kuinka toinen airo pomppasi irti hankaimesta. Koska vedin tällöin kovaa, kaaduin selälleni Herneenpuolikkaan keulaan. Herneenpuolikas keikahti niin paljon eteenpäin, että haukkasi keulasta veneen puolilleen vettä. Jollen olisi leikkinyt matalassa vedessä, olisin ollut niinsanotusti pulassa. Nyt olin vain likomärkä.
Tämän takia hankainten pitää tässä veneessä olla sellaiset, ettei airo pääse pomppaamaan irti vähän yläviistoonkaan vedettäessä.

Eikun ulos veneestä, vesi kipaten pois, ja uudelleen menoksi. Jos soutaja ei keikahtele istuimelta, Herneenpuolikas selviää juuri ja juuri tällaisesta aallokosta. Jyrkät, matalassa rannassa kohoavat aallot pyrkivät roiskimaan keulasta aikalailla vettä vasta-aaltoon soutaessa, joten kyyti ei ole kuivaa. Myötäaaltoon meno sensijaan on miellyttävää.

Tällainen aallokko on siis Herneenpuolikkaan turvallisen käytön kannalta liikaa. Venettä ei missään tapauksessa saa käyttää tällaisessa aallokossa tai tällaisella tuulella.

Vaikka se onkin hiton kivaa ;-)))))

Ehkä tätä voisi todella käyttää johonkin!