Puun rakenne

Jotta voisi ymmärtää puuvenettä, pitää ensin tietää vähän puusta. Tässä puun "rautalankamalli".

Puun voi kuvitella muodostuvan lukemattomista pienistä putkenpätkistä, jotka on niputettu samansuuntaisiksi ja liimattu kiinni toisiinsa.

"Putkenpätkiä" kutsutaan puun kuiduiksi, ne ovat yleensä onttoja ja niiden seinämät muodostuvat pääosin selluloosasta ja hemiselluloosasta, jotka ovat jonkinlaisia sokerin sukuisia yhdisteitä.

Lehtipuissa on lyhyiden kuituputkenpätkien lisäksi pitempiä ja hieman paksumpia putkia, putkilosoluja, jotka huolehtivat lehtipuiden ravinnonkuljetuksesta. Lehtipuut ovat putkisolujen takia pituussuuntaan "reikäisempiä" kuin havupuut. Havupuissa ravinnonkuljetuksesta huolehtivat lyhyet kuituputkenpätkät.

Lehtipuiden kuituputkenpätkät ovat suunnilleen yhden millin mittaisia, havupuiden kolmesta kahdeksaan milliä pitkiä.

Kuituputkenpätkät on liimattu kiinni toisiinsa ligniini-nimisellä rakenneaineella.

Ligniini pehmenee yli 170 asteen lämmössä. Kosteus alentaa pehmenemispisteen veden kiehumispisteen alapuolelle. Puun höyrytaivutus perustuu tähän. Kuituputkenpätkien välissä oleva liima pehmenee, jolloin putkenpätkät pääsevät liukumaan toisiinsa nähden.

Jostain syystä, jota en vielä ymmärrä, pehmennyt ligniini antaa puun supistua muttei venyä. Höyrytaivutuksessa kaaren sisäkaarre painuu kasaan, ulkokaarre säilyy ennallaan.

Joillain puulajeilla putkenpätkien päät ovat umpinaisia, joillain avonaisia. Esimerkiksi kuusella ne ovat umpinaisia, männyllä avonaisia.

Putkista liimattu rakenne sanelee puun lujuuskäyttäytymisen. Pituussuuntaan puu on painoon suhteutettuna eräs vahvimmista tunnetuista rakennusmateriaaleista. Kaikki lujuusparametrit ovat puun syiden pituussuunnassa ainakin kymmenkertaiset verrattuna vastaaviin parametreihin puun poikkisuunnassa. Puuta on lähes mahdoton vetää poikki suoraan pituussuunnassa. Puu ei katkea, vaan kiinnitykset vetopisteissä pettävät, halkaisten puun.

Kun rimaa, lautaa tai vanerilevyä jatketaan viistoamalla tehdyllä päittäissaumalla, viistoamisen pituudeksi neuvotaan yleensä 8, 10 tai 12 kertaa materiaalin paksuus.

Tämä perustuu juuri tuohon mainittuun "lujuusparametrit ovat puun syiden pituussuunnassa ainakin kymmenkertaiset verrattuna vastaaviin parametreihin puun poikkisuunnassa", sekä siihen, että hyvien liimojen pitokyky on yleensä samaa luokka tai hieman parempi, kuin puun vahvuus puun poikkisuunnassa.

Tällaisella viistellä liimapinnan pinta-alaksi tulee noin 10 kertaa puun poikkipinta-ala, ja vahvuus näin suurin piirtein samaksi.

Puun runko jakaantuu pintapuuhun ja sydänpuuhun. Pintapuun solut, putkenpätkät, ovat eläviä. Ne kuljettavat ravinteita runkoa pitkin, ja myös varastoivat ravinteita.

Sydänpuu on kuollutta. Sen solukko ei enää sisällä ravinteita, vaan, riippuen puulajista, puu saattaa vähitellen täyttää sydänpuun putkenpätkät eritteillä, jotka joillain puulajeilla voivat tehdä sydänpuusta erivärisen (tummemman kuin pintapuu) ja/tai lahoa kestävän ja/tai vähemmän kosteutta imevän.

Minkään puulajin pintapuu ei ole lahonkestävää, koska pintapuussa on ravinteita, jotka ovat ravintoa myös lahottajasienille.

Laudat, jotka on tehty talvella kaadetusta puusta, ovat lahonkestävämpiä kuin kesällä kaadetusta puusta tehdyt, koska puun rungon kuljettamien ravinteiden määrä on talvella pienimmillään.

Kuvassa näkyy selvästi laituritolppana käytetyn männynrungon pintapuun ja sydänpuun ominaisuuksien ero. Pintapuu kasvaa sientä, sydänpuu on ainakin silmämääräisesti puhdas.

Ja tässä mäntypöllejä puupinossa. Pintapuu kukkii kaikenväristä sientä. Nämä männyt ovat muuten saaristossa kasvanutta taatusti lannoittamatonta puuta. Tämä ei siis ole "nykyaikaisen metsätalouden" oire. Taitokirjassa vuodelta 1957 sanotaankin venelaudoista: "Sahaus on paras suorittaa siten, että venelaudoiksi voidaan valita sydänpuuta, jossa ei ole keskipistettä mukana, ja pintalaudat voidaan kokonaan jättää muihin käytäntöihin."

Vanhassa männyssä sydänpuun osuus on 50-60 % puun poikkipinta-alasta. Jos halutaan sahata 15 cm leveää venelautaa säteettäin männyn sydänpuusta, tarvitaan vähintään 40 cm halkaisijaltaan oleva sydän. Silloin koko puun halkaisijan pitää olla vähintään noin 56 cm, plus kuori. Siis ulkopuolelta mitaten vähintään 60 cm koko aiotun laudan mitalta. 60 cm viiden metrin korkeudella, metri tyvessä?

Tuollaisia mäntyjä ei enää ole. Tai jos on, niiden kaatamista pidetään ympäristörikoksena.

Ylläolevissa kuvissa esiintyvästä noin 30-40 cm halkaisijaltaan olevasta tukista ei käytännössä saisi vielä yhtään kelvollista venelautaa.

Niinsanottua kunnollista venelautaa ei siis ole enää olemassa, mutta sitä on turha itkeä. Itku ei tuo sitä lautaa takaisin. Vaihtoehdot ovat tässä:

• Älä rakenna venettä.
• Rakenna jostain muusta kuin puusta.
• Tyydy huonompaan lautaan ja hyväksy ne ongelmat ja lisätyöt, joita se tuo tullessaan.

Jos nyt kuitenkin rakennat puusta, muista vielä tämä: "Vanhat totuudet" ja "perinteiset menetelmät" voivat nojata siihen, että lauta on myös "vanhanajan lautaa". Kun lauta muuttuu, voivat totuudet ja menetelmät vaatia myös muutosta, ajattelutapa ainakin.